karp.fi

  • Omia vanhempiaan nettihuijauksista varoitellut Pertti joutui itse vedätetyksi, ”pomon” pyynnön toteuttaminen tuli kalliiksi: ”Nolotti todella paljon”
    on 27.9.2020 at 19:18

    Ilmiö on tuttu myös poliiseille. Verkkohuijauksien tekijät esittelevät itsensä usein kaukaisten maiden kuninkaallisiksi tai unohtuneiksi sukulaisiksi. Viime aikoina Suomessa on nähty tapauksia, joissa huijari esittäytyy kohteelle tämän pomona. Pertti kertoo Iltalehdelle verkkohuijauksesta, jonka kohteeksi hän joutui keskiviikkona. Hän esiintyy jutussa toisella nimellä työhön ja työpaikan yksityisyyteen liittyen.

  • 94-vuotias David Attenborough liittyi Instagramiin – ennätyksellinen suosio
    on 26.9.2020 at 14:12

    Sir David Attenborough on löytänyt uuden välineen viestilleen. Televisiokatsojat ympäri maailmaa tuntevat David Attenboroughin pehmeän ääneen. Hänen suosittuja luontodokumenttejaan on esitetty suomalaisillekin jo vuosikymmenien ajan. Viimeisimpänä hän töitään on voinut seurata Netflixissä, joka esittää ensimmäisenä myös uuden A Life In Our Planet -sarjan.

  • Google alkaa näyttää koronatartuntojen määriä karttasovelluksessaan
    on 25.9.2020 at 18:58

    Google on tuomassa Maps-karttapalveluunsa uuden koronanäkymän. Google on ilmoittanut blogissaan tuovansa Google Maps -karttoihinsa ympäri maailmaa erillisen koronatartuntanäkymän. – Tällä viikolla esittelemme COVID-karttatason Mapsissa eli työkalun, joka näyttää kriittistä tietoa alueen COVID-19-tapauksista, joten voit tehdä tietoisempia päätöksiä siitä, minne menet ja mitä teet, Google kertoo.

  • Drone häätää varkaat tiehensä – uusi turvadrone on kuin tieteiselokuvasta
    on 25.9.2020 at 15:57

    Always Home Cam suojelee kodin rauhaa automaattisilla partiokierroksilla. Amazon on paljastanut omassa syystilaisuudessaan joukon uusia tuotteita ja palveluita, joita verkkokauppajätti tuo markkinoille lähitulevaisuudessa. Näiden tuotteiden joukossa oli erikoinen yllätys: varkaita pelotteleva drone. Sisätiloihin suunnattu Ringin pieni Always Home Cam on sisätiloihin suunnattu drone, jonka tehtävänä on valvoa kodin rauhaa. Tapahtumassa julkaistussa videossa on nähtävissä, miten lennokki syöksähtää automaattisesti ilmaan murtomiehen laukaistessa talon hälyttimen.

  • Superkätevä Iphone-vinkki: näin otat näyttökuvia takakantta napauttamalla
    on 25.9.2020 at 08:24

    Iphonen uusi päivitys antaa napata esimerkiksi kuvakaappauksia takakantta näpäyttämällä. Applen hiljattain tuoma IOS 14 -päivitys tarjoaa ominaisuuksia, jotka helpottavat puhelimen käyttöä. Esimerkiksi käyttöapuun on tuotu uusia käteviä ominaisuuksia. Yksi käyttöapuasetuksen uusista omaisuuksista on ”Takaosan napautus”. Tämän avulla Iphone-käyttäjät voivat asettaa toimintoja takakannen kaksois- tai kolmoisnapautukselle. Takaosan napautus ei toimi Iphone 6- ja Iphone 7 -malleissa.

  • Kiinalainen propagandaverkosto mellasti Facebookissa – käytti apunaan tekoälykasvoja
    on 24.9.2020 at 20:47

    Facebook on poistanut useita valetilejä. Facebook kertoo tuoreessa raportissaan poistaneensa kaksi valetiliverkostoa, joiden kautta levitettiin poliittista propagandaa. Toinen verkosto toimi Kiinassa ja toinen Filippiineillä. Asiasta uutisoi TechCrunch. Facebook sanoo poistaneensa 155 Facebook-tiliä, 11 sivustoa, 9 ryhmää sekä 7 Instagram-tiliä, jotka linkittyivät Kiinaan sekä 57 tiliä, 31 sivustoa ja 20 Instagram-tiliä, jotka linkittyivät Filippiineihin. Facebookin mukaan näiden kautta koordinoitiin epäaitoa käyttäytymistä valtion tai valtion johdon puolesta.

  • Tekoäly alkaa suojella lapsia Youtubessa – jatkossa ikä pitää todistaa
    on 24.9.2020 at 17:30

    Youtube on lisännyt tekoälyn käyttämistä korona-aikana. Youtube on alkanut käyttää tekoälyä rajoittamaan automaattisesti alaikäisille sopimattomia videoita. Tällä hetkellä palvelu käyttää ihmisiä videoiden läpikäymiseen ja liputtamiseen lapsille sopimattomaksi, mikäli tällainen on tarpeen. Palvelu merkitsee sopimattomat videot K18-leimalla, joita pääsee katsomaan vain kirjautuneena tilillä, joka vastaa ikävaatimuksia.

  • Tästä syystä Windows-huijaussoittoja ei voi estää
    on 24.9.2020 at 16:34

    Windows-tukena esiintyviä soittajia on vaikea estää. DNA kertoo, että soittajien numeroiden estämisestäkään ei ole paljoa hyötyä. Suomalaiset ovat saaneet tänä vuonna riesakseen ennen kokemattoman huijauspuhelujen aallon. Englantia puhuvat huijarit esiintyvät Microsoftin teknisen tuen edustajina. He ilmoittavat, että vastaajan Windows-tietokoneessa on ongelma ja tarjoavat apua. Todellisuudessa ongelmaa ei ole ja soittaja yrittää huijata puhelun vastaajan antamaan hänelle etäyhteyden koneelle tai maksamaan hänelle rahaa ”avusta”.

  • Näitkö Iphonessasi tämän pisteen? – Joku kuuntelee tai kuvaa sinua
    on 24.9.2020 at 15:06

    Moni Iphone-käyttäjä on huomannut värikkään pisteen puhelimensa yläkulmassa sovellusta käyttäessä. Apple on halunnut parantaa Iphone-käyttäjiensä yksityisyydensuojaa uudella käyttöjärjestelmäpäivityksellään. IOS 14 -päivityksen jälkeen Iphone-käyttäjät ovat alkaneet saada erillisen ilmoituksen yläpalkissa, kun sovellus käyttää mikrofonia tai kameraa. Ilmoitus näkyy oranssina pisteenä (mikrofoni) tai vihreänä pisteenä (kamera).

  • Kiina ei hyväksy Tiktok-kauppoja – kutsuu USA:n toimintaa ”kiusaamiseksi ja kiristykseksi”
    on 23.9.2020 at 21:01

    Tiktok-palloa heitellään Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä. Presidentti Donald Trumpin asettama takaraja Tiktokin myymiselle on jo mennyt, mutta kaupoista painitaan edelleen. Kiinalaisyhtiö Bytedance kertoi viime viikon lopulla myyneensä Tiktokista 20 prosentin siivun. Trump on antanut kaupoille jo siunauksensa, mutta Kiina vastustaa sopimusta. Kiinan kommunistisen puolueen hallinnoima China Daily -lehti kirjoittaa, että Kiinalla ei ole mitään syytä hyväksyä ”likaista” ja ”epäoikeudenmukaista” sopimusta, jonka avulla yhdysvaltalaisyritykset voisivat ”kiusata ja kiristää” Tiktokia.